Rokkapäivä / thursday

28. marraskuuta 2013




Kukkuluuruu, aamunvirkku täällä herännyt tänään viideltä. Uni ei vain enää maistunut. Ja noh, tuleehan meille työmiehetkin sisään jo kohta kahdeksalta. Valkoinen keraaminen tiskialtaamme meni ja halkesi keväällä, halkeamaksi tätä "naarmua" emme kuitenkaan huomanneet aiemmin ennen kuin se alkoi tihkumaan vettä alleen. Altaan vaihtoakin on jo odoteltu kuukausi, että toivottavasti tänään saadaan homma kondikseen. Meidän keittiöstä ei näköjään vastoinkäymiset lopu. Vuoden vanha keittiö on kokenut jo vesivahingon ja nyt allaskin täytyy vaihtaa tasoineen päivineen koska vanhaa allasta ei muuten saada irti.. Käytännössä uusi keittiö on kohta uusittu kokonaan?!

Aiheeseen sopivasti nyt muutama keittiökuva alkuviikolta sekä perinteisen hernekeitto-viikonpäivän kunniaksi myös hernariresepti. Meillä keiteltiin hernekeittoa jo viime sunnuntaina ja ehdittiin tuhota se jo. Ajattelin nyt rokkapäivän kunniaksi kuitenkin laittaa keittiökuvien kera ohjeen jakoon. Jää itsellekin muistiin. Jos ei muuten, niin viimeistään joulukinkun rippeistä hernarin voisi taas keitellä.

Herneiden liottaminen vei 10 tuntia ja itse keiton keittäminen kaksi tuntia. Erittäin helppoa, mutta tosiaan aikaa vaativa perinneruoka. Ei kuitenkaan itsetehdyn voittanutta.

Hernekeitto
500 g kuivattuja herneitä
2 l vettä
2 x Fond Du Chef lihaliemikuutio
2 x Fond Du Chef kasvisliemikuutio
300 g savukylkeä
1 kpl iso sipuli
1 rkl meiramia

Pane herneet kattilaan ja kaada 2 litraa vettä päälle. Anna liota yön yli/paketin ohjeiden mukaan; me liotimme 10 h.

Nosta kattila ja kuumenna. Lisää liemikuutiot ja sekoita. Keitä 1 tunti.

Kuutio savukylki ja hienonna sipuli. Lisää ne kattilaan ja jatka hiljalleen keittämistä vielä 1 tunti.

Mausta hernekeitto meiramilla ja lisää tarvittaessa vettä, jos keitto on liian sakeaa.

/
Some pics from our kitchen and also some everyday food: homemade pea soup. It's traditional finnish food..


5 kommenttia:

  1. Kiitos inspiksestä, täytyykin tehdä joku päivä hernekeittoa:)
    Käsittämättömän tyylikkäitä ja kauniita kuvia olet saanut, vaikka kohteena on jotakin niinkin arkista kuin hernesoppaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liina! Ei kun itsekin soppaa keittelemään. Käsittämätöntä miten paremmalta itsetehty voikin maistua. :)

      Poista
  2. Eka kuva vei mun sydämen. Oi, ihana tunnelma. Varaatko mullekin paikan tuohon taljalle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 no kuule tervetuloa!! Sepäs olisikin hauskaa! Tosin voisin tarjota muuta kuin hernekeittoa... :-)

      Poista
    2. No, tolla paikalla sillä tarjottavallakaan ei olisi kuule merkitystä. ;) Ja joo siis pitäis järkätä joku gettogether, kun se edellinenkin peruuntui!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground